Plan B otetaan käyttöön!

 
HTR2021 kisataan turvallisesti Suomenlahdella rajoitusten kiristyessä sekä Suomessa että Virossa.
 
Kilpailuorganisaatio on eilisessä kokouksessaan 2.8. päättänyt järjestää kilpailun koronarajoituksia kunnioittaen ja samalla varmistamme, että tapahtuma palvelee mahdollisimman montaa venekuntaa turvallisesti. Testauksen järjestämisen sekä rajamuodollisuuksien ja oheistapahtumiin liittyvän kokonaisriskiarvion vuoksi päädyimme  ratkaisuun. Tapahtumanjärjestäjinä emme voi ottaa riskiä siitä, että nykyisillä tartuntamäärillä kilpailu toimisi yhtenä epidemiaa kiihdyttävänä tartuntaryppäänä. Turvallisuus on oleellinen osa purjehtimista, myös tässäkin tilanteessa.
 
Uudella radalla käymme yöllä tsekkaamassa Tallinnan valot Tallinnan matalalta käsin ja palaamme aamulla takaisin maaliin Helsinkiin, jossa MarinaBay – Helsinki Skattalla ottaa kilpailijat vastaan viettämään Helsinki Tallinna racen jo perinteisiä oheistapahtumia perjantaiyöstä aina sunnuntaihin saakka.
 
Ymmärrämme, että tapahtumaa koskeva muutos on joillekin teistä pettymys, eikä osallistuminen tunnu mielekkäältä. Tästä syystä päätimme, että osallistumisen voi vielä perua maksutta 8.8. asti.
Tiedotamme järjestelyjen etenemisestä somessa ja näillä sivuilla.