Ajankohtaista

Ajankohtaista

HTR2020 kiittää!

Paljon kiitoksia kilpailijoille, yhteistyökumppaneille ja vapaaehtoisillemme, jotka ovat saaneet jälleen kasaan tämän vuoden kilpailun. Mukaan ilmoittautui 175 venettä. Haven Kakumäkeen saapui 164 venettä.

Erityisen onnistuneen kilpailusta teki koronan värittämä vuosi. Panostus haluttiin tehdä uhkista huolimatta ja varmistaa, että edelleen purjehdus on tärkeintä. Vuotta 2021 kohti on hieno jatkaa! Onhan kalenterissasi jo HTR2021 päivämäärät 20.-22.8.2021.

Lopulliset tulokset löytyvät Tulokset-sivulta. Tänään on julkaistu myös paluukilpailun tulokset

HTR:n vahvuus on hyväntekeväisyys. Tänä vuonna lahjoitimme Tallinnan Tondi Pohikoolille 6000 euroa erityistä tukea tarvitseville lapsille sekä John Nurmisen säätiölle 570 euroa Itämeren hyväksi tehtävään työhön. Tästä erityiskiitos kaikille! 

Tondi Pohikoolin rehtori Sirli Väinsar välitti lämpimät kiitokset HTR:n johdon kautta kilpailijoille.

Venemessuilla nähdään!

Tallinna Helsinki -paluukilpailu 2020 NOR


Lähtö tapahtuu yhteislähtönä klo 10:00 Haven kakumäen edustalta niin, että lähtölinjan muodostavat Haven kakumäen aallonmurtajan kärki (59° 27.097′ N  24° 36.508′ E) ja siitä noin 0,3 mailia koillisessa sijaitseva ribi ja ribissä kiinni oleva poiju. Lähtölinja on avoin, erillistä lähtöviestiä ei anneta, vaan veneet lähtevät kilpailuun omatoimisesti kellon ja keulamiehen avustuksella.

Maali sijaitsee Helsingin Kasuunilla (59° 56.943′ N  24° 55.579′ E). Maalilinjan muodostavat Helsingin Kasuuni ja siitä 0,5 mailia suoraan itään vedetty kuvitteellinen linja, joka kulkee Helsingin Kasuunin leveyspiirin (59° 56.943′ N) mukaisesti. Helsingin kasuuni jätetään kulkusuunnassa vasemmalle.

Maaliintulo todennetaan valokuvalla, joka toimitetaan osoitteeseen heltal@kopu.fi tai jaetaan Facebookissa tai Instagramissa @helsinnkitallinnarace ja #havenkakumaehelsinki -tägillä. Kuvaan tai kuvaukseen tulee liittää purjehdittu aika.

Helsinki Tallinna Race julkaisee gallerian maaliin tulleista veneistä. Tulokset lasketaan FinRating aikaa-ajalle -menetelmällä, kilpailuluokat muodostuvat Helsinki Tallinna Race -kilpailun FinRating -luokkien mukaisesti. Palkintona koko kilpailun voittajalle on 6 kpl HTR @superyellow -pipoja. Luokkien voittajat saavat ihailevia katseita, mainetta ja kunniaa, sekä ylisanoja Helsinki Tallinna Race -kanavilla. Tulokset luvataan laskea ja julkaista viikon 34 aikana.

Hyvät merimiestavat ja meriteiden säännöt pätevät!

Noora Westerlund
kilpailupäällikkö

Tuloslaskennasta M2S-järjestelmässä

Purjehdusaika on laskennallinen suure. Kilpailutoimistolta tiedotus kaikille takaa-ajolähdöissä luokissa 1-4 olleille veneille: tulosilmoituksessa oleva luku on laskennallinen aika, joka on lähtenyt käyntiin kaikilla kilpailijoilla klo 18. Purjehdusaikanne on siis todellinen purjehdusaika + odotusaikanne starttiin alkaen klo 18.

HTR 2020 veneet saapuneet Kakumäkeen

Itse kisa on kilpailtu ja tällä hetkellä lasketaan tuloksia. Alustavat tulokset ovat jo Manage2sail-järjestelmässä. Tulokset julkaistaan omilla sivuillamme niiden valmistuttua. 

Kisayönä tuulta oli lounaasta etelään eli tiukasta nousutuulesta vastaiseen. Ajoittain tuuli putosi alle kolmeen metriin sekunnissa, mutta pääasiassa oli leppoisa tuuli 4-6 m/s, joka vei kilpailijoita mukavasti kohti maalia. Keulagasteilla saattoi olla ajoittain kaipuuta myötätuulellekin. Ensimmäiset veneet saapuivat perjantaina 20.30 maaliin. Ensimmäisenä linjan ylitti Ari Huusela Imoca Stark -veneellään. Viimeinenkin vene saapui noin yhdeksään aikaan Tallinnaan. Palkintojenjako on klo 20, sosiaalisesta mediasta pääset tunnelmaan mukaan myöhemmin.

Tänään HTR tekee historiaa, kun Kakumäessä vietetään HTR-häitä. Johanna ja Niku tapasivat toisensa 2016 HTR:ssä ja vihkiminen tapahtui perjantaina ennen starttia. Juhlalle on aihetta tänään lauantaina. HTR onnittelee!

Satamapaikat/Berths Helsinki & Tallinna (päivitetty 14.8. klo 14.10)

Katajanokan Marinaan saapuvien veneiden tulee ilmoittautua VHF kanavalla 68. Se on sataman liikennekanava eikä ruuhkaudu. Veneet on sijoitettu oman lähtöluokkansa mukaisesti laitureihin. Saapuvan veneen tulee selvittää etukäteen oman lähtöryhmänsä sijainti satamassa. 

Haven Kakumäen paikat löydät PDF-tiedostosta. Tarkista paikkasi oheisesta kuvasta.

Haven Kakumäe berths

 

Veneillä on mahdollisesti kylkikiinnitys. Varmista, että veneissä on sähköyhteys ja kohtuullinen määrä jatkojohtoja.
o Saunat ovat avoinna 14.08.2020 klo 20.00 – 15.08.2020 23.00 ja 16.08.2020 klo 9.00 saakka.
o Suihkut ovat avoinna 14.08.2020 klo 8.00 – 16.08.2020 klo 10.00 asti.
o Wc:t ovat avoinna ympäri vuorokauden, ylimääräisiä 8 väliaikaista wc: tä
(ylimääräinen siivoushenkilöstö on paikallaan koko ajan puhtauden ja terveyskäytäntöjen varmistamiseksi.) 

Ravintola Purin pukeutumiskoodi on älykäs rento, varvastossut eivät ole sallittuja. Haven Kakumäen venesatama on julkinen alue. Arvostamme hyvää käyttäytymistä, ja huolehdimme ympäristöstämme. Varmista siis, että siivoat roskasi. HUOM! Haven Kakumäen venesatama-alue on julkinen alue, joten paidattomat ihmiset voivat olla vain veneissä tai kelluvilla laiturilla. Maalla ja rakennusten läheisyydessä on käytettävä vaatteita. Julkinen alastomuus ei ole sallittua, ja sakko on 250 € / tapaus.

 

Ajankohtaista HTR2020 (päivitetty 14.8. klo 14.30)

Kilpailutoimisto aukesi torstaina 13.8. klo 16. Katajanokan kilpailutoimisto on auki perjantaina 9-17, ja tarvittaessa toimiston väki vastaa sähköpostiin. Huom! Perjantaina trackerien ja kisamateriaalin jako 9-12. 

Kilpailua voi seurata tästä linkistä.

Helsinki Marinaan saavutaan  viimeistään perjantaina klo 12. Lähtöjen turvallisuuden takia ole ajoissa Katajanokalla! Torstai-perjantai välinen yö kuuluu kilpailun hintaan ja sataman palvelut ovat käytössä ilmaiseksi. Saavuttaessa satamaan veneet ohjataan saapumisjärjestyksessä omille paikoilleen. Suosittelemme pitämään VHF- kanavan 68 auki saavuttaessa, jotta kuulette sataman radioliikenteen (sataman puhelin saattaa ruuhkautua). Lisätiedot: sailorscafehelsinki@gmail.com tai 050 544 8008
 
Muistathan laivojen aikataulut:
Mariella tulo 15:15
Gabriella lähtö 15:30
Mariella lähtö 16:30
XPRS tulo 19:30
XPRS lähtö 20:30
 
Haven Kakumäestä voi tänä vuonna tilata aamiaiset veneeseen.  Tilatut ateriat toimitetaan suoraan venelle, mukava ja nopea vaihtoehto. Sopivat myös gluteiinittomalle ja laktoosittomalle ruokavaliolle. Ateriat toimitetaan veneeseesi, muista lisätä tilaukseen veneesi nimi. Muistathan, että eri päivinä on eri tilauslinkit. Ruoat ovat samat, joten kannattaa tilata eri päiville eri ateriat. Helpointa on tehdä tilaukset per vene.

Tilauslinkki 15.08.2020 aterioille: https://bit.ly/2PjABkX
Tilauslinkki 16.08.2020 aterioille:  https://bit.ly/3gjJRS1 .

Ota kaikista asioista rohkeasti yhteyttä heltal@koivusaarenpursiseura.fi.

Mittakirjoista ja purjehdusohje 2020

Purjehdusohje on julkaistu. Kutsujulkaisun sivulta 37 alkaa purjehdusohje.
 
Tänään on käyty keskustelua Avomeripurjehtijoiden kanssa. Mittakirjoja ahkeroidaan jälleen ensi viikolla, joten anomukset ehtii laittamaan AMPille sisään. Double Handed-luokka, tulokset tullaan laskemaan DH-mittakirjojen perusteella. Suurin osa onkin merkannut DH-luvun kisaan. On mahdollista pitää mittaluku huomioimatta DH:n vaikutusta mittalukuun. Oman kisakokemuksen kannalta kannattaa laittaa DH-luku kisaan mukaan.
 
 

Ilmoittaudu, älä epäröi!

HTR:n ilmoittautuminen on hektisimmillään. Lauantaina 1.8. ehtii ilmoittautua halvemmalla hinnalla ja mukaan ehtii vielä 7.8.!

Korona on vaikuttanut koko vuoteen jokaisen kohdalla, niin myös HTR:n järjestämiseen. Organisaatio pitää purjehtijoiden terveyttä ja turvallisuutta koko ajan mielessä. Turvallisimmillaan se tarkoittaa sitä, että kaikki sosiaaliset kohtaamiset järjestetään sähköisesti ja itse kisa vedetään siten, että purjehtija kohtaa vain miehistönsä. Tässä vaiheessa kisajärjestelyt etenevät perinteisesti varmistaen, että jokaisella on mahdollisuus huolehtia koronan tuomista ohjeista arkeemme.

Purjehdusohje julkaistaan pian HTR:n sivuilla, virallisella ilmoitustaululla ja lisäksi niistä tiedotetaan sosiaalisessa mediassa kaikille. Tässä vaiheessa kilpailukutsuun ei ole tehty muutoksia sen julkaisemisen jälkeen. Venekunnat, jotka eivät voi tuoda venettä Katajanokalle Helsinki Marinaan ennen starttia voivat ilmoittaa tästä ilmoittautumisen yhteydessä tai sen jälkeen. Tämä ei ole este kilpailuun osallistumiselle.

Tule ihmeessä mukaan tekemään uutta purjehduskulttuuria Helsinkiin, kun startit siirtyvät lähemmäksi kaupunkia!

Uudistuksia ja muita kuulumisia

Kisajärjestelyt etenevät tällä hetkellä vauhdilla, kun kipparikokoukseen on kuukausi aikaa. Kisaorganisaatio ja yhteistyökumppanit käyvät jatkuvaa vuoropuhelua siitä, että kaikilla kilpailuun tai sen toteuttamiseen osallistuvilla ihmisillä on turvallista tulla mukaan yhteen tärkeimmistä purjehduskilpailuista Suomenlahdella tänä kesänä. Sivustolle on rakennettu erillinen sivu, jossa kerromme koronasta ja sen vaikutuksista kisaan. Organisaatiolla on muutama eri suunnitelma, jolla varmistamme, että saamme veneet kisaradalle. Kisa on tärkein!

Business-veneiden osalta uutta on Helsinki Marinan yhteistyö. Marina tarjoaa erilaisia palveluja, joiden avulla tapahtuman taso jälleen nousee. Myös business-luokalla on oma sivu kisan palveluista ja luokan merkityksestä kisan yhdelle tärkeimmistä arvoista: hyväntekeväisyydelle. 

Racing-luokka kokoaa tänä vuonna yhteen edellisten vuosien pitkän radan veneet, jotka haluavat kilpailla kovaa. Luokkaa varten tarvitset joko FinRating- tai ORC-todistuksen. Nyt ihmeessä kokeilemaan kilpailemista uudella tasolla pitkän radan porukan kanssa, kun FinRating avaa mahdollisuudet uusille veneille.

Tänään jälleen organisaatio on kokoontunut uuden ilmoittautumisjärjestelmän osalta. Kilpailun tuloslaskentaa kehitetään viiden hengen tiimin kanssa. Manage2sail on ensimmäisen kerran kovassa käytössä näin mittavasti. HTR Suomen isoimpana avomerikilpailuna testaa miten järjestelmä toimii. Lisäksi haastetta tuo uusi FinRating-tasoitusjärjestelmä. Olemme aktiivisesti yhteydessä Avomeripurjehtijoihin sekä SPV:n kanssa järjestelmän osalta. Osaamista riittää varmistamaan, että kisa viedään taidolla läpi palkintojenjakoon saakka. Kipparit, muistathan laittaa veneen tyypin ja tasoitusluvun ilmoittautumistietoihin! Siten autat osaltasi, että homma sujuu ilman ylimääräisiä murheita.

Enää kuukausi, joten muista ilmoittautua!

Ilmoittautumisohjeet 2020

HTR:ään ilmoittautuminen tapahtuu SPV:n ylläpitämässä Manage2Sail-järjestelmässä. llmoittautuminen aukeaa heti, kun siirto uuteen järjestelmään on saatu valmiiksi. M2S-järjestelmästä löydät kaikki ohjeet ja tulokset kilpailua koskien koko kilpailuprosessin ajan.

M2S-järjestelmään luodaan oma profiili. Profiili on venekohtainen ja tiedot ovat käyttäjän hallinnoimia. Kun ilmoittaudut ensimmäiseen kilpailuusi Manage2Sailin kautta, luo itsellesi tili (Luo tili -nappia). Tämä tarvitsee tehdä kerran. Sen jälkeen käytät samaa profiilia aina, kun ilmoittaudut minkä tahansa Manage2Sailia käyttävän seuran kilpailuun. Mikäli haluat muuttaa tai jatkaa aiempaa ilmoittautumistasi, voit kirjautua järjestelmään osoitteessa portal.manage2sail.com ja valitsemalla kilpailu tulevista tapahtumistasi. Ilmoittautumista voi muuttaa kipparikokoukseen 13.8. asti.

Profiiliin tulee täyttää kaikki tiedot, joita kilpailuun ilmoittautumisessa vaaditaan. Järjestelmä vaatii sähköpostiosoitteen varmistamista klikkaamalla antamaasi sähköpostiosoitteeseen lähetetyssä viestissä olevaa linkkiä. Mikäli sinulla on jo profiili, kirjaudu sisään käyttäen aiemmin antamaasi sähköpostiosoitetta ja salasanaa. Jos profiilistasi puuttuu joku vaadittu tieto, sinun on täydennettävä sitä ennen kuin voit edetä.

Kilpailun osallistumismaksu hoidetaan Manage2Sailin kautta. Ensimmäinen asia on oikean maksuluokan valinta, jos kilpailussa on useampia maksuluokkia. Maksuliikenteen hoitaa Mollie- maksunvälityspalvelu. Voit valita käyttöösi kolme maksutapaa: luottokortti, tilisiirto (SEPA) ja Apple Pay. Luottokorttimaksut ja Apple Pay -maksut kirjautuvat järjestelmään heti. Tilisiirtojen osalta tiedoksi: tilinumero on hollantilainen ja maksun saaja on Mollie B.V. Maksut välittyvät organisaatiolle vain viitenumeron perusteella, joten sen antaminen on pakollista. Viitenumero on eurooppalainen RF-alkuinen viitenumero, joka on myös pakollinen. Viitenumeron voi laittaa myös viestikenttään. Tilisiirron tuleminen perille kestää kolme pankkipäivää, joten maksa lasku ajoissa. Mikäli maksu jää viime hetkeen, organisaatio on oikeutettu pyytämään tositetta ilmoittautumismaksusta. Maksu on onnistunut, kun järjestelmä palauttaa sinut takaisin Manage2Sail -sivulle. Vie siis maksuprosessi loppuun asti. Huom! Business-luokkaan ilmoittautuvat laskutetaan erikseen. Muista laittaa yrityksen yhteystiedot vapaaseen kenttään ilmoittautumisjärjestelmässä.

Veneen tiedoista on annettava veneen purjenumero maatunnuksineen, nimi, seura (voi olla eri kuin kipparin seura) ja maa. Viestikenttään on täytettävä veneen syväys, leveys, vesilinjan pituus sekä muut tarvittavat lisätiedot satamajärjestelyitä varten.

Jokainen ilmoittautuja on itse velvoitettu syöttämään FinRating-tasoituslukunsa järjestelmään. Kilpailussa käytetään  Avomeripurjehtijoiden ylläpitämää FinRating-järjestelmää. Jos veneesi on ns. taulukkovene, luku löytyy Avomeripurjehtijoiden sivuilta: http://avomeripurjehtijat.org/tasoituspurjehdus. Manage2Sailissa FinRating-luku syötetään kohtaan TCF (time correction factor). ORC-tasoituksen tapauksessa tiedot haetaan purjenumeron perusteella automaattisesti kansainvälisestä tietokannasta. Kummassakin tapauksessa anna lisäksi veneen tyyppi.

Ilmoittautumisen yhteydessä voi tilata HTR-tuotteita: kangaskassi ja pipo HTR-logolla. Jokainen vene saa oman kisan materiaalit sisältävän kangaskassin kipparikokouksessa. Tilaathan kassin vain, jos haluat itsellesi toisen tai jopa kolmannen kassin. Kassi on mainio, ekologinen lahjaidea muuten!

Lisätietoja ilmoittautumisesta heltal(at)koivusaarenpursiseura.fi

Kutsujulkaisu 2020