Ajankohtaista

Ajankohtaista

Kilpailukelpoisuus ja mittakirjat

Kilpailukutsun kohta:

2.1. Kilpailu on avoin yksirunkoisille köliveneille. Kilpailuun osallistuminen edellyttää
FinRating 2022 taulukon mukaista tasoituslukua, voimassa olevaa FinRating todistusta
tai ORC-mittakirjaa.

Hanki mittakirja siis ajoissa!

Tämä linkki vie Avomeripurjehtijoiden sivuille, jossa on ohjeet mittakirjan tilaamiseksi. Huomaathan, että mittakirjan hinta nousee, jos on enää alle kaksi viikkoa HTR:n starttiin ja veneellä ei todistusta vielä ole.

 

HTR 2022 lähestyy

Skattan Marina Bay toimii jälleen HTR:n lähtösatamana. Torstaina 11.8. kisatoimisto aukeaa klo 15. Illan aikana järjestetään kipparikokous sekä jaetaan trackerit. Business-veneille järjestetään paikat lähelle satamatoimistoa. Mikäli haluat varata paikan satamasta ennen torstai-iltapäivää, ota yhteyttä suoraan satamaan.

Perjantaina on starttipäivä, jolloin laitetaan HTR:n 30. startit liikkeelle. HTR-porukka löytyy klo 11 Skattalta ja on paikalla aina viimeiseen starttiin saakka.

Yö vietetään kisaradalla ja Haven Kakumäessä maali on valmiina heti Business-luokan starttien mukaan. Kakumäen paikkajako julkaistaan viimeistään perjantaina 12.8. HTR-verkkosivuilla. Lauantaina vietetään aikaa kimpassa Tallinnassa. Muistathan varata itse pöydän Puri Restoranista, jos haluat mennä miehistöllä hienommin syömään.  Satamasta löytyy ravintola saapuvia kilpailijoita varten. Sieltä saa aamiaista ja välipalaa yön jälkeen. Iltaa vietetään palkintojenjaon jälkeen satama-alueella kimpassa.

Sunnuntaina laitetaan jo perinteeksi muodostunut paluukilpailu liikkeelle klo 10. Kaikki kilpailuviikonlopun aikataulut löytyvät kilpailukutsusta.

Tervetuloa kisaan 2022!

Ilmoittautuminen auki/Registration is open

HTR 2022 ilmoittautuminen on avattu. Tänä vuonna kuviot ovat tutut. Ilmoittaudu Manage2sail-järjestelmässä, jossa on myös kilpailun virallinen ilmoitustaulu. HTR:n omilla verkkosivuilla julkaistaan sama materiaali, joka toimii lähinnä infona muille kilpailua seuraaville.

Ilmoittautuminen tapahtuu täyttämällä ilmoittautumislomake manage2sail.com/fi-järjestelmässä ja maksamalla ilmoittautumismaksu. Ilmoittautuminen on suoritettava viimeistään 1.8.2022 perusmaksulla. Jälki-ilmoittautuminen korotetulla maksulla on mahdollista ilmoittautumalla viimeistään 7.8.2022. 

Ilmoittautumisen perusmaksut vuonna 2022 ovat:
– Business-veneet 900 euroa
– FinRating-luokat 2-4 (0,900 tai alle– 1,000), First 31.7 ja Double Handed 140 euroa
– Racing-, FinRating 1 – ja Swan-luokka 180 euroa 

Peruutusohjeet löydät kilpailukutsusta.

 

HTR 2022 registration has been opened. This year, the patterns are familiar. Register on the Manage2sail system, which also has an official competition bulletin board. The same material is published on HTR’s own website, which serves mainly as information for others following the competition.

Registration is done by filling out the registration form at manage2sail.com/fi and paying the registration fee. Registration must be made no later than 1.8.2022 with the basic fee. Post-registration with an increased fee is possible by registering no later than 7.8.2022.

The basic registration fees in 2022 are:
– Business boats 900 euros
– FinRating classes 2-4 (0.900 or less – 1,000), First 31.7 and Double Handed 140 euros
– Racing class, FinRating 1 and Swan class 180 euros


Cancellation instructions can be found in The Notice of Race.

HTR kiittää

Palkinnot on jaettu ja hyväntekeväisyys jatkuu! Kiitämme kaikki kilpailun onnistumiseen osallistuneita.

Legenda jatkaa. HTR2021 on nyt purjehdittu, palkinnot on jaettu, ja jälkipelit ovat käynnissä. Tänä vuonna purjehdittiin uniikki rata, joka jää kieltämättä HTR:n historiaan. Kaikki ajat on nyt laskettu, laskettu aika on 12 kuukauden päästä.

Kilpailun voittajat on palkittu

Class Sail Number Boat Name Boat Type Start Time FinnishTime SailedTime TimeOnDistance Sijoitus
Business FIN 52 Audi E-Tron TP52 15:33:00 21:55:22 06:22:22 08:25:40 1
Double Handed FIN 709 Irie J/109 16:30:00 0:55:54 08:25:54 08:15:14 1
FinRating 1 FIN 11449 Xtra Staerk XP-44 21:46:00 7:56:12 10:10:12 13:56:12 1
FinRating 2 FIN 10314 Ilmarinen Dufour 34 Perf 20:16:00 8:04:16 11:48:16 14:04:16 1
FinRating 3 FIN 1499 Minnamari Antilla 36 19:48:00 8:15:59 12:27:59 14:15:59 1
FinRating 4 FIN 4493 DONNA INFERNO 31 19:44:00 8:31:00 12:47:00 14:31:00 1
First 31.7 FIN 11946 La Flaquita First 31.7 16:40:00 3:49:34 11:09:34 11:09:34 1
Nautor’s Swan FIN 16582 Eira SWAN 51 16:00:00 0:08:18 08:08:18 08:36:28 1

Nopein vene, nopein yritysvene ja paras business vene: FIN52 Audi E-Tron, kippari Hannu Niemelä

Nopein First 31.7: FIN 11946 La Flaquita, kippari Jani Stenius

Paras naisisto: FIN 11979 Tovi, kippari Anne Kolehmainen

Superyellown erityispalkinto paras tsemppari: FIN257 Manuelle, kippari Stefano Moricci

Kilpailun tulokset

Tuomariston tervehdys

Hyvät kilpapurjehtijat!

Tuomaristo on kilpailussa varmistaakseen kilpailun oikeudenmukaisuuden ja teidän oikeusturvanne. Viime vuosina on ollut paljon protesteja, jotka eivät täytä niitä vaatimuksia, mitä pätevän protestin jättäminen vaatii. 

Tämän vuoksi pyydän teitä tutustumaan Purjehduksen kilpailusäännöt -kirjan osa 5 sääntöihin 60 & 61 yhtä huolellisesti kuin tutustutte purjehdusohjeisiin. Kun toimimme näiden sääntöjen mukaan, niin saamme oikeudenmukaiset käsittelyt purjehtijoille. 

Tuomariston puolesta toivon rehtiä purjehdusta ja mukavaa yötä Suomenlahdella 2021!
Sami Sailo
tuomariston puheenjohtaja
Helsinki Tallinna Race 2021

Linkki SPV:n materiaalipankkiin: https://spv.fi/teema/materiaalipankki/

Hyväntekeväisyys pääosassa

Hyväntekeväisyys jatkuu, hienoa, että olet mukana!

Viime vuoden kilpailusta tehdyn palautekyselyn mukaan hyväntekeväisyys on kilpailijoille merkityksellinen asia osallistua vuodesta toiseen elokuiseen kilpailuun. Tämä tuntui erityisen hyvältä kilpailua järjestävistä henkilöistä. Onhan se myös tärkeä tekijä rakentaa kilpailua vuodesta toiseen itse purjehduksen ilon varmistamiseksi. Korona leimaa tätä vuotta ja hyväntekeväisyyden merkitys korostuu vain entisestään. Olemme siis erityisen iloisia, että voimme osaltamme varmistaa, että tuotamme iloa hyväntekeväisyyskohteellemme.

Viime vuonna kohteeksemme vaihtui Tallinnan Tondi Pohikool, joka on yksi suurimmista erityistä tukea tarvitsevien lasten kouluista Virossa. Vuosien 2019 ja 2020 aikana koulu on saanut uuden koulurakennuksen käyttöönsä. Meidän antamalla lahjoituksella hankitaan erilaista terapiavälineistöä lasten kuntoutukseen. Koulussa opiskelee seitsemästä ikävuodesta ylöspäin lapsia ja osa asuu koulussa arkiviikot. Lapsille ja nuorille sekä koulun henkilökunnalle on tärkeää, että he saavat osallistua tapahtumiin mukaan. Tästä syystä tänä vuonna koulu on erityisen kiinnostunut yhteistyöstä kanssamme. Osa palkinnoista onkin koulussa opiskelevien lasten tekemiä käsitöitä.

Erityistä tukea tarvitsevien lasten koulutus  löydät lisätietoja osoitteesta http://tondi.edu.ee/koolist/uus-kool.
Mikäli haluat tukea omalla tai yrityksesi lisäpanostuksella erityistä tukea tarvitsevien lasten koulua Helsinki Tallinna Racen nimissä, voit ottaa yhteyttä: heltal@koivusaarenpursiseura.fi 

 Charity continues, great that you are involved!

According to a feedback survey on last year’s competition, charity is an important thing for boats to participate in the competition year after year. This felt especially good for the people organizing the competition. After all, it is also an important factor in being able to compete from year to year to ensure the joy of sailing itself. Corona marks this year and the importance of charity is only further emphasized. We are therefore particularly pleased to be able to do our part to ensure that we bring joy to our charity.

Last year, our target was Tallinn’s Tondi Pohikool, one of the largest schools for children with special needs in Estonia. During 2019 and 2020, the school has received a new building. The donation will provide various therapeutic equipment for the rehabilitation of children. Children from the age of seven study at the school and some live in the school on weekdays. It is important for children and young people, as well as school staff, to be able to take part in the events. For this reason, this year the school is particularly interested in working with us. Some of the prizes are handicrafts made by children studying at school.

For more information on the education of children with special needs, visit http://tondi.edu.ee/koolist/uus-kool.

If you want to support a school for children with special needs on behalf of the Helsinki Tallinn Race with your own or your company’s additional investment, you can contact: heltal@koivusaarenpursiseura.fi

HTR-fanikauppa avattu

 

Valmistaudu kesään ja kisaan jo nyt. Voit ostaa HTR-tuotteita kaupastamme: https://reddyshop.co/helsinkitallinnarace/. Tuotteet ovat kestävän kehityksen mukaisia. Klikkaa itsesi sisään ja hanki miehistölle kisa-asu, vai mitä oot mieltä?

Kilpailun uudet nettisivut on julkaistu!

Kilpailun uudet nettisivut on julkaistu! Uudet sivut toimivat myös mobiililaitteilla ja mahdollistavat entistä paremman reaaliaikaisen tulospalvelun. Venekohtaiset sivut tietoineen ja kuvineen julkaistaan viimeistään kilpailuviikolla, vielä ehtii ladata veneen kuvan ja tiimitekstin kilpailujärjestelmään!